Siintääkö haaveissa BH-koe tulevana keväänä tai kesänä? Tule testaamaan osaamisesi epävirallisessa kokeessa!
Pop Dog ry järjestää epävirallisen BH-kokeen sunnuntaina 15.5 klo 10 Haukkuvaaran läheisyydessä. Tapahtuman tuotto käytetään lyhentämättömänä juniori-agilityn SM-kisamatkan järjestämiseen.
Koe koostuu tottelevaisuus- ja kaupunkiosioista. Tarkemmat suoritusvaatimukset löytyvät alla olevasta linkistä:
Tapahtumassa noudatetaan palveluskoiraliiton sääntöjä, jotka löytyvät osoitteesta:
http://www.virkku.net/
Virallisista säännöistä poiketen, kaikki koirat ovat tervetulleita myös kaupunkiosuuteen, vaikka tottis ei ihan toivotulla tavalla sujuisikaan.
Halutessaan ohjaaja voi palkata koiraa liikkeiden välillä namilla. Leluja ei suoritusalueelle tuoda. Kyseessä on epävirallinen koe, jossa koiria ei laiteta järjestykseen, joten emme jaa palkintoja.
Sään salliessa, kukin saa mukaansa lomakkeen, johon ilmeisimmät virheet on koottu liikkeittäin. Suullinen palaute tulee kaatosateessakin.
Tuomarina lukuisien BH-kokeiden järjestämisessä ollut ja useissa PK-lajeissa kisannut Anna Kämäräinen
Hinta 10 euroa.
Ilmoittautumisaika 8.5 asti. Max. 16 koiraa.
Pop Dogin jäsenet etusijalla 24.4 asti. Kaikki voivat ilmoittautua heti, mutta muiden paikat vahvistetaan 25.4.
Ilmoittautuminen on voimassa, kun maksu on suoritettu 2 päivän sisällä maksuohjeiden saamisesta ja kuitti lähetetty sähköpostina.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: anna.kamarainen@elisanet.f